Kun se oppikoulu meni ihan persiilleen, niin eihän minulla ollut mitään tietoa mitä teen oppivelvollisuuden suorittamisen jälkeen. Olin 15 vuotias eikä minulla ollut mitään suunnitelmia. Muistan kuitenkin, kuinka odotin, että koulu loppuu. Viimeisenä vuonna kaverit alkoiva jakautua sen mukaan, kuka oli menossa lukioon ja kuka minnekin. Ja kun minä en ollut menossa minnekään, olin yksin.

Olisin halunnut kartan piirtäjäksi. Mitä sen nyt sitten ikinä takoittikaan käytännössä. Mutta koska ammatissa puhuttiin piirtämisestä, niin se kiinnosti. Piirustus oli koulussa 10. Eli se oli ainut asia mikä toi jonkinlaista tyydytystä elämääni koulussa.

Olin varmaan masentunut jo oppikoulussa. Välillä minulla oli kavereita, mutta aina ei ollut. Meidän luokalla kaverit vaihtuivat aina välillä, ja joskus kävi niin, että jäitkin ilman kaveria. Ja se oli kyllä hirmuisen kurjaa. Muistan yhden liikuntatunnin, kun luokan tytöt jaettiin sillä systeemillä, että kaksi tyttöä sai vuorotellen valita yhden oppilaan kerrallaan ja kun minä jäin viimeiseksi. No, se oli se yksi kerta, mutta sen on jäänyt pysyvästi mieleeni. Kukahan joutui kokemaan tuon monta kertaa? Olin onneksi liikunnallinen, joten muilla kerroilla minut valittiin aikaisemmin ja joskus jopa ihan alkupäässä.